Pohjolan Ote ry.
Nyrkkeilyseura Pohjolan Ote ry:llä on uudet harrastustilat Nivalan Teollisuuskylän ELME Centerissä.
Kolme vuotta sitten perustettu seura on etsinyt toimivia tiloja jo pitkään. Viimeksi harjoittelupaikkana toimi Karvoskylän koulu, josta toiminta siirtyi teollisuuskylään vuoden 2026 alusta.
Seuran toiminnan vetäjä ja valmentaja Anne Nivala kertoo muuton mahdollistavan entistä aktiivisemman harjoittelun.
– Tarjoamme kuntonyrkkeilyä kaikille liikunnasta kiinnostuneille sekä tavoitteellista valmennusta niille, jotka haluavat suuntautua kilpakentille ja tähdätä joskus jopa kehään asti, Nivala kertoo.
Koulun sijainti palveli harrastajia hyvin kahden paikkakunnan puolivälissä, mutta arki toi mukanaan haasteita. Raskaiden harjoitusvälineiden kuljettaminen koulun toiseen kerrokseen viikoittain oli työlästä.
– Kyselimme toimintaan paremmin soveltuvia tiloja Haapajärveltä ja Nivalasta. Teollisuuskylällä oli tarjota meille nopeasti sopiva ratkaisu. Nyt voimme järjestää harjoituksia enemmän ja kehittää toimintaa pitkäjänteisesti, Nivala iloitsee.
Seuran päävalmentaja on Jani Arvola, jolla on vahva tausta urheilun ja etenkin nyrkkeilyn parissa. Hän aloitti harrastuksen jo 10-vuotiaana 1980-luvun puolivälissä Nivalan Urheilijoiden nyrkkeilyjaostossa innostavien valmentajien johdolla. 1990-luvulla tie vei kilpakentille ja myöhemmin lajin valmentajakoulutukseen. Nyrkkeilyvalmennuksesta on kokemusta 30 vuoden ajalta.
Pohjolan Otteen valmentajilla on tuomarikortit, ja he toimivat aktiivisesti nyrkkeilykilpailujen tuomaristossa eri puolilla Suomea. Laji on heille enemmän kuin harrastus.
– Kyllä tämä käytännössä kaiken vapaa-ajan vie. Nyrkkeily on vaativa laji, joka haastaa sekä henkisesti että fyysisesti, Arvola toteaa.
Uusien tilojen myötä seura toivottaa kaikki kiinnostuneet tervetulleiksi tutustumaan toimintaan paikan päälle.
– Kuntonyrkkeilyssä ei sparrata eikä otella, joten kynnys lähteä kokeilemaan lajia on matala. Jokainen voi treenata oman tasonsa mukaan. Nyrkkeily tuo iloa niin vasta-alkajille kuin kokeneille liikkujillekin.
Lue lisää
Jaa sivu eteenpäin
