Best Glass Oy
Lasituotteita, ikkunoita ja ovia rakennusteollisuudelle valmistava Best Glass Oy on toiminut Nivalassa jo 10 vuotta ja työllistää paikallisesti 100 henkilöä kahdessa tehtaassaan. Ruotsin tehtaassaan yrityksen palveluksessa on noin 20 työntekijää.
Best Glass Oy:n operatiivinen johtaja Teemu Ohtamaa kertoo yrityksen saaneen alkunsa yrittäjyyden kipinästä, joka kyti voimakkaana alalla vuodesta 1993 lähtien työskennelleen Ohtamaan sisimmässä. Oman yrityksen perustaminen Nivalaan oli miehen mukaan rohkea, mutta oikea päätös.
– Nivala on maantieteellisesti hyvä paikka, asiakkaat ovat joka suunnassa kutakuinkin saman matkan päässä, joten tämä on keskeinen paikka ikkuna- ja ovitehtaille, Ohtamaa kertoo.
Nivalan teollisuuskylä ja sen yrittäjät saavat Ohtamaalta kiitosta.
– Kaikki Nivalassa toimii todella hyvin, yhteistyö yritysten välillä on suorastaan esimerkillistä. Teollisuuskylän kanssa oli helppo lähteä liikkeelle, saimme paljon tukea ja apua aloitusvaiheessa ja kasvun myötä investoinnit uusiin tiloihin on pystytty aloittamaan nopeasti ja sujuvasti.
Lue lisää www.bestglass.fi