JM Tekniikka Oy
Monipuoliset hitsaustyöt sekä metallituotteiden suunnittelu ja valmistus ovat JM Tekniikan ydinosaamista. Juho Mäkisen autotallista ensiaskeleensa ottanut yritys on nyt tärkeä alihankkija yrityksille, kunnille ja yhteisöille.
IWS-pätevyytensä myötä Mäkinen toimii myös hitsauskoordinaattorina isoissa ja vaativissa kohteissa ympäri Suomea. Vuodesta 2020 lähtien Nivalan teollisuuskylässä toiminut yritys työllistää perustajansa lisäksi yhden metallialan ammattilaisen.
Useat nivalalaiset yritykset kääntyvät JM Tekniikan puoleen kaivatessaan metallituotteiden suunnittelua tai valmistusta. Yritysten välinen yhteistyö ja kanssakäyminen ovat Mäkisen mukaan Nivalan vahvuus.
– Täällä jokainen on asiantuntija omalla alallaan ja yhteistyö mahdollistaa sen, että yritykset voivat keskittyä juurikin omiin vahvuuksiinsa ja teettää tietyt työvaiheet alihankintana muilla toimijoilla sen sijaan että hankkisivat itse laajan kirjon kalustoa ja osaamista.
JM Tekniikka on kasvanut luonnollista vauhtia kysynnän kautta, sillä osaavan miehen kädentaidoille sekä tietotaidolle on jatkuvasti enemmän tarvetta Nivalassa ja Pohjois-Pohjanmaan alueella. Nivalassa nuoruutensa viettänyt mies kokee luonnolliseksi sen, että oma yritys palvelee paikallisia toimijoita, sillä teollisuuden remontit ja työmaat ovat jo entuudestaan tuttuja.
Teollisuuskylän tarjoamat mahdollisuudet yritysten kasvulle ja kehitykselle saavat Mäkiseltä kiitosta.
– Kaikki löytyy läheltä, ja oma yritys teollisuuskylän tiloissa mahdollistaa yhteistyökuviot läheisten yritysten kanssa ja omaan ydinosaamiseen keskittymisen, hän kertoo.
Lue lisää www.jmtekniikka.fi
Jaa sivu eteenpäin