Yrittäjäura innostaa

– Kylmä metalli on kiva herättää eloon värillä. Työ haastaa ja inspiroi, sanoo automaalaamoyrittäjä Joni Niemi-Korpi. Syyskuun alussa yritys vuokrasi toimitilat Teollisuuskylän Pajatieltä.

Kuorma-auton rosterisen etuhelmaputken Joni Niemi-Korpi esikäsittelee ja maalaa valkoiseksi.

Reilu vuosi sitten Niemi-Korpi käynnisteli automaalamon toimintaa kotitalonsa autotallissa. Henkilöautojen pienten osien, vanteiden ja lokasuojien maalausurakka sai vauhtia, kun työstettäväksi tuli kokonainen pakettiauto. Ammattimaiseksi toiminta muuttui ensimmäisen yritysasiakkaan myötä.

Alkuun alihankintatöitä oli harvakseltaan, nyt toimeksiantoja on yhä enemmän.

Niemi-Korpi maalaa autojen koristeosia, rosteripuskureita, aurinkolippoja, muovia, erilaisia metalli- ja lasikuituosia, koneistettuja kappaleita ja laitteiden komponentteja.

– Välillä maalaan hyvin pieniä osia. Yksi sellainen on ruuvin kannan päälle tuleva muovinen suojakorkki.

– Olen erikoistunut märkämaalaukseen. Se on yritykseni vahvuus ja myyntivaltti. Kilpailu on vähissä. Olen soitellut yrityksiin ja kertonut palveluistani. Tämän tyyppiselle maalaustoiminnalle on selvä tilaus. Teen henkilöautojen peltityöt, pohjakäsittelyt, hiekkapuhallukset ja ruostesuojaukset.

Kesällä Niemi-Korpi ryhtyi katselemaan yritykselleen toimitiloja. Ne löytyivät muutamassa viikossa Teollisuuskylän Pajatieltä. Työtilan muutostyöt ovat loppusuoralla.

– Halliin on rakennettu tiivis, kolme metriä korkea maalauskammio ilmanvaihtoineen. Töiden esikäsittelytilan kattoon on tulossa kiskot ja vinssi, jolla isojen ja raskaiden osien siirtely käy kätevästi. Tavoitteena on maalata kaikenlaisia osia. Tavaroiden siirtorullat ovat hankinnassa.

Yritystoiminnan Niemi-Korpi sanoo aloittaneensa pienellä budjetilla palkkatyön ohella. Puutavara-autonkuljettajan työt ovat tauolla. Oma yritys työllistää nyt kokopäiväisesti. Yhteistyökumppaneita hän hakee alueen yrityksistä.

– Into on kova ja suunnitelmia riittää. Yritysidea on kirkastunut lyhyessä ajassa. Tiedän mitä osaan ja mitä haluan tehdä. Nyt mennään yritys edellä. Olen itse vastuussa tekemisistäni, toiminnasta ja työstä. Tulevaisuus näyttää hyvältä.

Erityisen tyytyväinen Niemi-Korpi on paikkakunnan yrittäjien monipuolisiin palveluihin.

– Saan lähes kaikki palvelut omasta pitäjästä: auton maalit ja varaosat, työkalut, nostolaitteet, mainostoimisto- ja kirjanpitopalvelut.

Yritys toimii tällä hetkellä toiminimellä. Automaalaamon nimi ja logo ovat valmiina ja odottavat nettisivujen julkistamista. Sen myötä alkaa yrityksen ja monipuolisten maalauspalveluiden tehomarkkinointi.


Jaa sivu eteenpäin

Muita uutisia