Teräspuu-liittorakenteiden tutkimuksella uutta tietoa rakentamiseen

Teräspuu-hankkeen tutkimustuloksia, automaatio- ja testausratkaisuja sekä niiden tarjoamia mahdollisuuksia, esiteltiin keskiviikkona teollisuuden toimijoille Nivalan Teknologiakeskus Nitekissä.

Oulun yliopiston FMT-ryhmän tutkimuksessa tehtyjen kokeiden perusteella puu-teräs-komposiittirakenteella voidaan pidentää esimerkiksi välipohjan jännevälejä.

Centria esitteli hirsiseinän kasaamiseen liittyvää robottisimulaatiota, cobot-demonstraatiota ja BIM-mallinnusta.

Nivalan Teollisuuskylä Oy:n esityksessä keskityttiin tulevaisuuden liiketoimintamahdollisuuksiin ja investointitarpeisiin. Lisäksi esiteltiin hankkeen tutkimuskohteisiin soveltuvaa uudentyyppistä naulalevyä.

Naulalevyristikkotuotteita valmistava Ristek Oy esitteli toimintaansa ja tuotevalikoimaansa.

Työpaja-tilaisuuden ensisijainen tarkoitus oli muodostaa keskusteluyhteys tutkimusprojektin henkilökunnan ja rakennusalalla toimivien yritysten kanssa.

Työpajan päätteeksi tutustuttiin ELME Studioon ja hankkeessa kehitettyyn teräspuupalkin koestusdemoon.

Tilaisuudessa nousi esiin ideoita uusista rakennuksen välipohjan komposiittirakenteista projektin ulkopuolisten osallistujien esiin nostamana.

Modernit kilpailukykyiset liittorakenteet (TeräsPuu) -hanke on EU:n osarahoittama. Tavoitteena on Pohjois-Pohjanmaan pk-yritysten kansainvälistymisen ja viennin edistäminen sekä kilpailukyvyn ja liiketoiminnan vahvistaminen puunkäytön ja automaatioasteen lisäämiseen tähtäävillä kehitystoimilla.

Käytännön tavoitteena on hyödyntää alueella kehitettyjen ultralujien terästen hyviä ominaisuuksia puutuotteiden kehittämiseksi liittorakenteina niin, että niiden soveltuvuus eri käyttökohteisiin lisääntyy ja hiilijalanjälki pienenee.

 

Lisätietoja hankkeesta:
https://fmt.kapsi.fi/teraspuu/

Lisätietoja aiheesta antaa

Harri Poranen

Toimitusjohtaja

Vapaat toimitilat ja kehityshankkeet. Lisätietoa myös rakennushankkeista sekä niiden hankinnoista ja kilpailutuksista.


Jaa sivu eteenpäin

Muita uutisia