TE-palvelut uudistuivat - Tavoitteena entistä tehokkaammat palvelut, sanoo asiantuntija Laura Korhonen
Vuoden 2025 alusta työllisyyspalvelut siirtyivät valtiolta kuntien vastuulle. Uudistus toi monia muutoksia TE-palveluihin, ja mikä parasta: Nivala sai oman palvelupisteen.

– Tavoitteena on entistä tehokkaampi työn ja työntekijöiden kohtaaminen sekä osaavan työvoiman parempi saatavuus, sanoo YKN-työllisyysalueen Nivalan toimipisteessä työskentelevä asiantuntija Laura Korhonen.
– Lakisääteiset tehtävät säilyvät ennallaan, mutta toimintatapoihin haetaan nyt paikallisesti vaikuttavampia ratkaisuja.
Korhosen mukaan paikallisuus tarkoittaa entistä parempaa työllisyyspalvelun saatavuutta.
– Työnhakijat, työnantajat ja yhteistyökumppanit voivat asioida suoraan paikallisilla toimistoilla, usein ilman ajanvarausta. Käytössä on nimetyt asiantuntijat, joihin voi olla yhteydessä myös puhelimitse.
Nivala on Korhoselle uusi työkenttä. Kevään aikana hän on tehnyt yritysvierailuja ja aloittanut yhteistyötä paikallisten työnantajien kanssa.
– Haluan aidosti tutustua elinkeinoelämään ja ymmärtää alueen tarpeet, Korhonen sanoo.
Työllisyyskysymykset liittyvät Korhosen mukaan laajasti koko kunnan toimintaan – aina uusien asukkaiden houkuttelusta aktiiviseen elinkeinopolitiikkaan.
– Kunnalla on mahdollisuus ottaa käyttöön esimeriksi kuntalisä, jota joissakin kunnissa jo kokeillaan. Aktiivinen kunta luo edellytykset toimivalle työllisyysalueelle.
– Tärkeintä on tuoda esille yhteistyön eri muodot ja mahdollisuudet. Työllisyysalue yhdessä kuntien kanssa voi tehdä tästä toimivan, ketterän ja joustavan palvelun, joka mukautuu alueen tarpeisiin, hän sanoo.
Työnantajat toivovat ennen kaikkea helposti saavutettavaa ja nopeaa palvelua.
– Kun työnantaja ottaa yhteyttä, selvitetään yhdessä tilanne ja etsitään oikeat kumppanit edistämään asiaa.
Yhteistyö voi alkaa pienestä, ja johtaa onnistuneeseen ratkaisuun. Korhonen nostaa esiin kaksi tapausta.
– Eräs työnantaja tuli toimistolle kysymään palkkatuesta, ja keskustelun myötä pääsimme yhteistyöhön Osaaminen käyttöön -hankkeen kanssa korttikoulutuksen järjestämisestä.
Toinen tapaus jäi Korhosen mieleen erityisesti siksi, että työnantaja suhtautui avoimesti ja ennakkoluulottomasti työnhakijaan, jolla oli vielä kehittyvä suomen kielen taito.
– Tämä kertoo siitä, että kun yhteistyön keinot ovat selvät ja tahtotila yhteinen, päästään pitkälle. Tuli lämmin tunne siitä, että tätä tehdään yhdessä, Korhonen kertoo tyytyväisenä.
Yksi suurimmista haasteista työnantajilla on edelleen osaavan työvoiman saatavuus. Korhonen muistuttaa, että perinteiset keinot eivät aina enää riitä kohtaanto-ongelmaan.
– Nyt tarvitaan uudenlaista ajattelua. On rakennettava uusia työllisyyspolkuja ja kokeiltava rohkeasti erilaisia yhteistyömalleja.
Uudistuksen taustalla oleva rahoitusmalli ohjaa Korhosen mukaan kuntia kehittämään palvelujaan entistä työelämälähtöisemmiksi. Hän mainitsee NIHAKin Rekry+ -hankkeen, jonka kautta on tullut tärkeää tietoa työvoiman tarpeesta.
– Työnantajalle esitellään sopivia ehdokkaita tarvittavaan osaamiseen perustuen, vaikka kyseinen tehtävä ei ole avoimessa haussa. Myös Jedun työelämäpalveluiden kanssa tehdään hyvää yhteistyötä.
– Meillä on nyt aidosti mahdollisuus rakentaa tehokas ja paikallisesti toimiva työllisyyspalvelu. Se edellyttää tiivistä yhteistyötä työnantajien ja muiden toimijoiden kanssa, Korhonen sanoo.
YKN-työllisyyspalvelut lyhyesti
- Nivala on osa Ylivieska-Kalajoki-Nivala (YKN) -työllisyysaluetta, johon kuuluvat myös Sievi, Merijärvi ja Alavieska.
- Nivalassa työllisyyspalveluiden toimisto on osoitteessa Kalliontie 18, 2. krs.
- Avoinna ma – to klo 9-15, pe klo 9-14.
- Nettisivut: www.ykntyollisyys.fi
Teksti Elisa Kujala
Kuvat Sanna Nurmesniemi, Elisa Kujala
Lisätietoja aiheesta antaa
Harri Poranen
Toimitusjohtaja
Vapaat toimitilat ja kehityshankkeet. Lisätietoa myös rakennushankkeista sekä niiden hankinnoista ja kilpailutuksista.
Puh. 044 445 7209
Jaa sivu eteenpäin