Kurunpuhto kiinnostaa kansainvälisiä sijoittajia

– Nivalan Teollisuuskylä on aina ollut tulevaisuuden rakentaja. Minua puhuttelee erityisesti Teollisuuskylän alku: rohkeat ihmiset ovat ottaneet vastuuta, antaneet aikaansa ja osaamistaan yhteisen hyvän eteen. Olisiko tämän päivän päättäjillä samaa rohkeutta henkilökohtaisesti taata yritysten lainoja, jotta liiketoiminta saadaan käyntiin, Nivalan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Eija-Riitta Niinikoski pohtii.

Sukua tutkiessaan Eija-Riitta Niinikoski ilahtui löytäessään 1700-luvulta yhteiset sukujuuret Kerttu Saalastin kanssa.

Niinikoski on seurannut Teollisuuskylän kehitystä jo yli 20 vuoden ajan kaupungin luottamustehtävissä ja työssään Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutin kehityspäällikkönä. Kolme viime vuotta Teollisuuskylän hallituksessa ovat syventäneet hänen ymmärrystään entisestään.

– Tulevaisuustyö on ollut vahvaa. Jokainen sukupolvi on ottanut vuorollaan vastuun. Nivalassa ammatillisella koulutuksella on pitkät perinteet, jotka luovat pohjan yrittäjyydelle. Jokilaakson kehitykseen ovat antaneet oman panoksensa setäni Kauko Niinikoski ammattikoulun rehtorina ja Paavo Niinikoski kansanedustajana. On hienoa olla osa tätä sukupolven ketjua ja työskennellä Nivalan ja koko alueen parhaaksi, Niinikoski sanoo.

Hän nostaa esiin nivalalaisen, Oulun yliopiston perustamiseen keskeisesti vaikuttaneen entisen opetusministerin Kerttu Saalastin viisauden: Maailmassa ei mikään etene ilman voimakasta tunnetta ja tahtoa. Tämä ajatus on Niinikosken mukaan edelleen ajankohtainen.

– Tunnetta ja tahtoa on tarvittu Teollisuuskylän kehittämisessä. Sen lisäksi tarvitaan taitoa ja viisautta hoitaa asioita. Toimitusjohtajat ja hallituksen puheenjohtajat ovat sitoutuneet vuorollaan tehtäväänsä ja antaneet osaamisensa ”yhteiseksi parhaaksi”, kuten Saalasti sanoi aikoinaan.

Niinikoski korostaa Nivalan kaupungin ja Teollisuuskylän saumatonta yhteistyötä.

– Meillä on yhteinen toimintamalli, joka on joustava ja nopea. Olemme saaneet tästä kiitosta, ja sitä kannattaa vaalia. Eräs yrittäjä kiteytti asian hyvin: Nivalassa on isketty kuokka maahan, kun muualla vasta pohditaan yhteistyön mahdollisuuksia.

Nivalassa toiminnan tasapainottaminen tehdään ennakoivasti.

– Meillä ei ole tarvetta paniikkiratkaisuille. Monissa naapurikunnissa taloudellinen tilanne on tiukempi kuin meillä. Teollisuuskylän merkitys koko alueen elinvoimaisuuden tukipilarina korostuu entisestään, Niinikoski sanoo.

Teollisuuskylän yritykset työllistävät laajasti ja tarvitsevat jatkuvasti osaavaa työvoimaa. Toimiva kumppanuusverkosto on Niinikosken mukaan ratkaiseva, ja ammatillisella koulutuksella on yhä suurempi merkitys.

Niinikoski pohtii, miten yliopistojen ja korkeakoulujen opiskelijoiden lopputöiden aiheita voitaisiin suunnata enemmän teollisuuskylän yrityksiin.

– Tätä kautta koulutetut nuoret voisivat löytää työpaikan ja muuttaa tänne. Tutkimusten mukaan suurin osa korkeakoulusta valmistuneista asuu 10 vuoden kuluttua samalla paikkakunnalla kuin vuosi valmistumisen jälkeen, hän sanoo.

Monet teollisuuskylän yritykset ovat paikallisten yrittäjien perustamia. Niinikoski toivoo näkevänsä uusia kumppaniyrityksiä uusilta toimialoilta vahvistamassa nykyisten yritysten osaamista.

– Kurunpuhdon kaavoittaminen kemianteollisuuden tarpeisiin on hyvä avaus. Jos biokaasulaitos toteutuu, se tehdään kansainvälisellä rahoituksella. Uusiutuva energia kiinnostaa kansainvälisiä sijoittajia. Olemme nyt kynnyksellä, josta voimme kasvaa entistä suuremmaksi.

Alkutuotanto on Nivalassa vahva. Niinikoski pohtii, voisiko elintarviketeollisuuden jalostuksesta löytyä uusia yrityksiä?

– Nivala muistetaan tekstiiliteollisuudestaan. Nyt Natural Indigo Finland tekee merkittävää työtä luonnonvärien saralla. Voisiko Jedun kautta syntyä uutta intoa ja uusia avauksia?

Niinikosken mukaan rohkea ajattelu vie 50-vuotisjuhlavuottaan viettävää Teollisuuskylää eteenpäin.

– Pitää uskaltaa katsoa tarpeeksi kauas tulevaisuuteen. Vahvan vision ja selkeän suunnitelman myötä Teollisuuskylä suuntaa määrätietoisesti seuraavalle vuosikymmenelle, Niinikoski sanoo.

Lisätietoja aiheesta antaa

Harri Poranen

Toimitusjohtaja

Vapaat toimitilat ja kehityshankkeet. Lisätietoa myös rakennushankkeista sekä niiden hankinnoista ja kilpailutuksista.


Jaa sivu eteenpäin

Muita uutisia