NTcab Oy:n hallityömaa etenee rivakasti – Kattoelementtejä päästään asentamaan helmikuun alussa

Raskaan kaluston ohjaamoja valmistava NTcab Oy saa nopeasti uudet tilat Kurunpuhtoon. Maansiirtotyöt Vierikankaantien ja Pajatien kulmauksessa alkoivat viime vuoden lokakuussa. Nyt rakennetaan teollisuushallin runkoa. Jykevät betonipilarit ovat valmiina ja odottavat kattopalkkien asennusta.

Kurunpuhdossa NTcab Oy:n hallityömaalla kuulumisia vaihtamassa rakennuttaja- ja kiinteistöpäällikkö Jouni Hautala Nivalan Teollisuuskylä Oy:stä, vastaava työnjohtaja Jani Käräjäoja Rakennus MiiRa Oy:stä ja toimitusjohtaja Heikki Kivijärvi Saumaset Oy:stä.

NTcab Oy:n toimitusjohtaja Antti Hyyryläinen on seurannut tyytyväisenä uuden toimitilan rakentumista.

– Kurunpuhdossa tehdään ahkerasti työtä. Työmaa on edistynyt lyhyessä ajassa yllättävän nopeasti. Pyrin käymään tontilla viikoittain.

Yritykselle valmistuu Hyyryläisen mukaan niin nykyaikainen teollisuushalli kuin se kohtuudella kannattaa rakentaa.

– Valmistuva kiinteistö tukee meidän strategiaa. Ohjaamotuotanto vaatii omanlaista sisälogistiikkaa, paljon varastotilaa ja erilaisia kokoonpanopaikkoja. Tilojen, osastojen, tavaroiden ja käytävien sijoitteluun on kiinnitetty erityistä huomiota ympäristönäkökulmia unohtamatta. Yksistään nykyaikaisella lämmönhallinnalla säästetään tehokkaasti energiaa.

Uuden 7000 neliön toimitilan myötä myös tuotantotekniikka uudistuu. Robottitekniikkaa tulee hitsaukseen ja nostureita kokoonpanoon. Maalaamotilat rakennetaan viimeisen päälle hiekkapuhalluksineen ja kierrätettävine hiekkapuhalluskammioineen.

– Jatkossa hiekka kierrätetään. Se on kustannus- ja ympäristökysymys.

Tontin sijainti saa Hyyryläiseltä kehuja.

– Tontin valintaan olemme tyytyväisiä. Ei mene kauaa, kun naapurustoon alkaa tulla uusia yrityksiä ja toimijoita.

Tontilla on mahdollisuus lisärakentamiseen. Toisen hallin rakennussuunnitelmia Hyyryläinen toppuuttelee.

– Rakennetaan nyt tämä halli ensin valmiiksi ja katsotaan lisärakentamista, jos tarvetta ilmenee. Suunnitelmia ja unelmia pitää aina olla.

Hyyryläisen mukaan NTcab Oy:llä menee tällä hetkellä hyvin.

– Olemme saaneet mukavasti jalansijaa ohjaamomarkkinoilla niin kotimaassa kuin ulkomaillakin, jopa valtameren takana. Etenemme määrätietoisesti pitkäaikaisten suunnitelmien mukaan. Toimitamme asiakkaille yhä valmiimpia ohjaamoja. Olemme pärjänneet yrityksenä hyvin haasteellisista ajoista huolimatta ja voimme työllistää ihmisiä.

Kurunpuhdon tuotantotilat valmistuvat lokakuussa. Muuttosuunnitelmat ovat aluillaan. Muuttoon varataan useampi viikko. Laiteasennukset alkavat hyvissä ajoin ennen muuttoa.

– Moni on ihmetellyt, kuinka te niin ison hallin teette. Ja onhan se tuplasti isompi halli kuin nykyinen. Olen vastannut, että pieni ei näy ja isoa ei tarvitse hävetä, niin eikö ole parempi tehdä isompi, Hyyryläinen tuumaa.

NTcab Oy työllistää nykyisin reilut 60 henkeä. Tulevat tilat mahdollistavat paremmat työskentelyolosuhteet henkilöstölle ja yrityksen kasvun, joka voi tulevaisuudessa avata useita työpaikkoja lisää.

Työmaa etenee aikataulun mukaan

NTcab Oy:n teollisuushallin pääurakoitsija on Rakennus MiiRa Oy. Toimitusjohtaja Kalevi Niskalan mukaan hallityömaa etenee aikataulussa.

– Mitään erikoista ei ole tiedossa, etteikö rakentaminen etenisi jatkossakin suunnitellusti. Rakennustarvikkeita on saatu hyvin. Tämä on niin iso hanke, että kiinnostuneita tavarantoimittajia riittää ja kilpailu on kova. Tilanne on aivan toinen vuoden takaiseen verrattuna. Nyt tavaraa saa jopa oikeaan hintaan, Niskala toteaa.

Kyseessä on normaali talvityömaa ja sääolot sen mukaiset.

– Otollinen sää on parin kolmen asteen pakkanen, jolloin ei tuule eikä sada. Onneksi kovia pakkasia ei ole ollut. Pitkä pakkasjakso ja runsas vesi- tai lumisade voivat pahimmassa tapauksessa hidastaa työmaan edistymistä.

Rakennustyömaalla kattoelementtien toimitukset alkavat parin viikon päästä. Kattoelementit asennetaan kahdessa jaksossa helmi- ja maaliskuun alussa 6300 kattoneliön alalle. Pohjahuopa on elementeissä valmiina.

– Kun saadaan vaippa umpeen, pääsemme sulattelemaan paikkoja ja tekemään lattiaa.

Kattoelementit toimittaa LappWall Oy Vetelistä. Betonielementit tulevat Lujabetoni Oy:n tehtaalta Siilinjärveltä.

Niskalan mukaan parhaimmillaan rakennustyömaalla työskentelee 30-40 työntekijää alihankkijat ja sivu-urakoitsijat mukaanlukien.

NTcab Oy:n hallityömaa on Rakennus MiiRa Oy:n suurin yksittäinen hallihanke. Aikaisemmat hallityömaat ovat olleet kooltaan 1500 – 4500 neliötä ja ne sijoittuvat Raahen seudulle.

– Nivalassa on mukava tehdä töitä. Toivotaan, että kehitys teollisuuskylässä jatkuu positiivisissa merkeissä. Olemme mielellämme mukana nivalalaisten hankkeissa, Niskala sanoo.

Lisätietoja aiheesta antaa

Harri Poranen

Toimitusjohtaja

Vapaat toimitilat ja kehityshankkeet. Lisätietoa myös rakennushankkeista sekä niiden hankinnoista ja kilpailutuksista.


Jaa sivu eteenpäin

Muita uutisia