Champion Door Oy
Champion Door valmistaa teollisuuskylässä kooltaan suuria kangasnosto-ovia lentokonehangaareihin, telakoille sekä teollisuuden tarpeisiin. Tuotteista 70-80% menee vientiin, mutta valmistus tapahtuu yhä Nivalassa, jossa noin 40 yrityksen 56:sta työntekijästä työskentelee.
Champion Doorin toimitusjohtaja Sami Poutanen kertoo yrityksen aloittaneen vuonna 1992 maatalouden ja teollisuuden nosto-ovista, joille oli paikallisesti paljon kysyntää. Nosto-ovet kasvoivat kerta toisensa jälkeen ja niin teki myös yrityksen liiketoiminta. Champion Doorilla on toimistot Nivalan ja Tikkurilan lisäksi Pariisissa ja Dubaissa, joten kyse on kansainvälisestä yrityksestä.
Poutasen mukaan yrityksen juuret ovat tukevasti Nivalassa. “Täältä on saatu hyvin avattua ovia maailmalle ja osaamista Nivalasta löytyy, mikä on avainasemassa meidänkin toiminnassamme. Teollisuuskylässä on suorastaan erinomaiset puitteet yrittämiselle, täällä ei tukehduta byrokratiaan. Nivalassa kohdellaan yrityksiä poikkeuksellisen hyvin ja menestystarinoita löytyy pilvin pimein. Teollisuuskylässä meillä on paljon yhteistyökumppaneita ja komponenttien valmistajia.
Championdoor Oy
Suomen Turvakilvet Oy
Hyvin monet arjessa näkyvät opasteet, turvakilvet ja liikennemerkit ovat lähtöisin Nivalan teollisuuskylästä, Suomen Turvakilvet Oy:n tuotantolinjastolta. Tiukkojen määräysten mukaisia turvakilpiä teollisuuden tarpeisiin valmistava yritys työllistää Nivalassa viisi henkilöä ja on toiminut alueella jo yli 30 vuotta.
Painoalan erityisosaaminen johti tilaustöihin teollisuuden alalla, jonka jälkeen osaaminen on poikinut lisää asiakkuuksia. Nivalan maantieteellinen sijainti on yksikön päällikkö Kimmo Härön mukaan täydellinen, sillä asiakkaita löytyy ympäri maata ja logistiikka on helppo järjestää mihin tahansa kotimaan kolkkaan.
“Yritys on aina toiminut Nivalassa, eikä ole käynyt mielessäkään vaihtaa sijaintia, sillä hyvät toimitilat ovat aina mahdollistaneet yritystoiminnan. Teollisuuskylästä löytyy lisäksi monipuolista osaamista pienellä alueella ja luonnollisesti meillä on myös paljon asiakkaita lähialueella”, Härö kertoo.
Suomen Turvakilvet Oy
DEN Finland Oy
DEN Finland Oy:n Nivalan tehdas valmistaa Designtalon, Ainoakodin ja Talliosakkeen elementit Nivalassa. Elementtejä on valmistettu Nivalan Teollisuuskylässä jo 15 vuoden ajan. Aiemmin pre-cut-menetelmällä toiminut silloinen Pohjolan Designtalo Oy siirtyi Nivalaan sopivan tontin ja toimitilojen järjestyessä nopealla aikataululla vuonna 2005. Elementtien valmistus aloitettiin vuonna 2006.
Tuotantojohtaja Ville Vähäsöyringin mukaan taustalla oli yrityksen voimakas kasvu ja halu siirtyä pre-cut-menetelmästä elementtien valmistukseen, pois säiden armoilta. “Nivalan Teollisuuskylä pystyi tarjoamaan meille tämän kaiken luotettavasti ja nopeasti, mikä teki meistä nivalalaisen toimijan. Ja kyllähän Nivala on hyvä paikka; lähellä on ammattikoulu, joka tuottaa alalle osaavaa työvoimaa. Pohjois-Pohjanmaalla on muutenkin todella hyvät ja sitoutuneet, työllensä omistautuneet työntekijät. Se on meidän vahvuutemme”, Vähäsöyrinki kertoo DEN Finlandin taustoista Nivalassa. Paikallisesti yritys työllistää noin 50 henkilöä, joista suurin osa on tuotannossa. Kokonaisuudessaan DEN Finlandilla työntekijöitä on hieman alle 500.
Ville Vähäsöyrinki näkee teollisuuskylän muodostaman kokonaisuuden yritysten toimintaa tukevana asiana. “Paikallisten yrittäjien kanssa meillä on erilaisia yhteistyökuvioita ja kyllä se hyvä kokonaisuus muodostuu sitä kautta.”
Best Glass Oy
Lasituotteita, ikkunoita ja ovia rakennusteollisuudelle valmistava Best Glass Oy on toiminut Nivalassa jo 10 vuotta ja työllistää paikallisesti 100 henkilöä kahdessa tehtaassaan. Ruotsin tehtaassaan yrityksen palveluksessa on noin 20 työntekijää.
Best Glass Oy:n operatiivinen johtaja Teemu Ohtamaa kertoo yrityksen saaneen alkunsa yrittäjyyden kipinästä, joka kyti voimakkaana alalla vuodesta 1993 lähtien työskennelleen Ohtamaan sisimmässä. Oman yrityksen perustaminen Nivalaan oli miehen mukaan rohkea, mutta oikea päätös. “Nivala on maantieteellisesti hyvä paikka, asiakkaat ovat joka suunnassa kutakuinkin saman matkan päässä, joten tämä on keskeinen paikka ikkuna- ja ovitehtaille”, Ohtamaa kertoo.
Nivalan Teollisuuskylä ja sen yrittäjät saavat Ohtamaalta kiitosta. “Kaikki Nivalassa toimii todella hyvin, yhteistyö yritysten välillä on suorastaan esimerkillistä. Teollisuuskylän kanssa oli helppo lähteä liikkeelle, saimme paljon tukea ja apua aloitusvaiheessa ja kasvun myötä investoinnit uusiin tiloihin on pystytty aloittamaan nopeasti ja sujuvasti.”
Pro Estore Oy
Äärimmäisen tarkkaa hienomekaniikkaa valmistuu Nivalan Teollisuuskylässä Pro Estore Oy:ssä. Yritys tuottaa komponentteja hoitoalalle, aseteollisuudelle, autoteollisuudelle, maatalouskoneisiin ja käytännössä kaikkiin kohteisiin, missä hienomekaniikkaa tarvitaan.
Viime syksynä 20-vuotissyntymäpäiviään viettänyt yritys työllistää Nivalassa 54 henkilöä ja Rovaniemellä 11, toimittaen tuotteitaan koko Suomeen. Nivalaan Pro Estore päätyi toimitusjohtaja Tommi Löytynojan mukaan huolellisen taustatutkimuksen lopputuloksena. “Lähikuntien vaihtoehdot katseltiin läpi ja huomattiin, että Nivalan teollisuuskylästä löytyi paitsi sopivat tilat, myös paljon pinnoittajia, hitsaajia ja muita metallialan toimijoita, joten se tarjosi aloittelevalle yritykselle turvallisen pohjan. Myös ensimmäiset asiakkaat löytyivät teollisuuskylästä”, Löytynoja kertoo.
Nivalan Teollisuuskylä saa Tommi Löytynojalta vahvan suosituksen uusille yrittäjille. “Aloittavalle yritykselle tarjotaan mahdollisuus vuokrata toimivia tiloja, ja mekin aloitimme vuokralla muiden tiloissa, mutta nykyiset tilamme on rakennettu meitä varten. Vuokratiloissa toimiminen antaa meille mahdollisuuden keskittyä omaan tekemiseemme. Sijoitamme koneisiin ja laitteisiin, emme kiinteistöihin. Tämä on mahdollistanut myös nopean kasvun.”
Lasitek Oy
Terassi- ja parvekelasituksista kokonaisiin terasseihin ja tuulilasien vaihtoon – kaiken tämän tarjoaa Lasitek Oy, joka toimii Nivalan Teollisuuskylässä. Lasitekin toimitusjohtaja Juho Junttila kertoo yrityksen saaneen alkunsa Nivalan Teollisuuskylässä, jossa toiminta jatkuu. “Vuonna 2012 ensiaskeleensa ottanut yritys siirtyi meidän omistukseemme vuonna 2018. Olemme olleet tyytyväisiä Nivalan Teollisuuskylän tiloihin. Kaksi vuotta sitten siirryimme isompiin tiloihin. Aina on sopiva paikka löytynyt.”
Lasitek Oy tekee asennuksia noin 150 kilometrin säteellä omien asentajien lisäksi kahden sopimustimpurin avustuksella. Tuotetoimituksia lähtee ympäri maata. Päätuotteena toimivat terassilasitukset ovat olleet alusta asti yrityksen ydinosaamista. Saunojen ja suihkujen lasiseiniä valmistetaan tuotannon neljän työntekijän hyppysissä yhä enemmän.
Nivalan teollisuuskylän yhteishenki saa Junttilalta kiitosta. “Ympärillä on paljon yrityksiä, joilta saa apua, jos haluamme suunnitella tai kokeilla jotain uutta, eikä kauemmas tarvitse lähteä. Yrittäjät ovat kokonaisuudessaan todella mukavaa porukkaa ja apua voi aina kysyä”, hän kiittelee naapuriyrityksiä.
NTcab Oy
NTcab Oy valmistaa Nivalan Teollisuuskylässä työkoneohjaamoita muun muassa kaivoskoneisiin, puutavaranostureihin ja erilaisiin materiaalinkäsittelylaitteisiin. Noin 50 työntekijän voimin Nivalassa valmistuu vuosittain satoja kappaleita erilaisia ohjaamoita.
NTcabin toimitusjohtaja Antti Hyyryläisen mukaan Nivalan Teollisuuskylä tarjoaa yrityksen toiminnalle erinomaiset puitteet. Yritykset voivat keskittyä ydinosaamiseensa, samalla kun Teollisuuskylä huolehtii puitteista sekä niiden räätälöinnistä asiakkaidensa tarpeisiin. “Teollisuuskylässä oli aikoinaan valmiit kaavoitukset ja hallipohjat, joten hallin vuokraaminen oli helppoa ja dynaamista. Tarpeisiin pystytään vastaamaan esimerkiksi laajennuksilla, mikä mahdollistaa joustavan kasvun”, Hyyryläinen kertoo.
Vuodesta 1983 saakka toimineen yrityksen toimitusjohtaja Hyyryläisen mielestä Nivalan Teollisuuskylä on sijainniltaan loistava, sillä maantieteellisessä keskiössä toimiminen mahdollistaa helpon logistiikan ympäri maata. “Sijainnilla on suuri merkitys, mutta myös Teollisuuskylän palveluiden joustavuus ja turhan byrokratian karsiminen tehokkaan toiminnan nimissä ovat merkittävä etu.”
Takanen MR Oy
Maanrakennuksen ammattilaisyritys Takanen MR Oy toteuttaa laadukkaat maanrakennustyöt aina yksittäisistä omakotitaloista suuriin teollisuuskohteisiin. Nivalassa 15 henkilöä työllistävän yrityksen palveluksessa on kaiken kaikkiaan 60 työntekijää. Kaikki sai alkunsa vuonna 1970 Martti Takasen kuorma-autosta, jolla hän toimitti hiekkaa ja soraa Sieviin ja lähikuntiin. Nykyään Takanen MR Oy toimii koko Suomen alueella, tavoitteenaan olla alan kärkiyritys Suomessa.
“Teollisuuskylästä meille löytyi sopivat toimitilat ja toiminnan keskiönä Nivalan teollisuuskylä on varsin oivallinen paikka”, kertoo yrityksen toimitusjohtaja Juha Takanen. Maanrakennuksen lisäksi yrityksen päätoimialaan kuuluu maa-aineksen myynti.
Nivalan teollisuuskylässä on Takasen mukaan paljon hyviä puolia, mutta kaksi avaintekijää hän nostaa erityisesti esille. “Kiinteistön lisäksi ympärillämme on paljon toimintaa tukevia yrityksiä, joten verkostoituminen on ollut helppoa.”
Mecapinta Oy
Pintakäsittely- ja lasermerkintäpalveluihin erikoistunut Mecapinta Oy palvelee metallialan yrityksiä ympäri Suomea ja on merkittävä kumppani metallituotteita valmistavassa verkostossa. Vuonna 1994 perustettu, Nivalassa alusta asti toiminut yritys työllistää noin 30 henkilöä.
Yritys sai alkunsa, kun metallin pintakäsittelyn tarve oli paikkakunnalla olemassa, mutta tekijöitä ei alueelta löytynyt. Iso osa asiakkaista sijoittuu Nivalan lisäksi Vaasan ja Oulun väliselle alueelle. Sijainti keskellä Suomea on Mecapinta Oy:n teknisen johtajan Juha Vähäsöyringin mielestä ihanteellinen. “Lähialueella on paljon mekaniikan alan toimijoita, jotka ovat asiakkaitamme. Toimialueemme ulottuu paljon kauemmaksi. Yrityksellä on yhteiset juuret Mecanovan kanssa, joka perustettiin aikoinaan Nivalaan, joten tämä on meille luontainen paikka. Asiakassuhteemme ovat tiiviitä ja sujuvia sekä osin todella pitkäikäisiä.”
Mecapinta Oy jatkojalostaa asiakkaidensa valmistamia metalliosia erilaisilla käsittelyillä, pinnoitteilla ja lasermerkinnöillä. Pinnoituksella voidaan parantaa muun muassa tuotteiden sähkönjohtavuutta, mutta myös muita ominaisuuksia kestävästi ja tehokkaasti.
Mecaplan Oy
Tuotekehityksen ja teknisen suunnittelun palveluyritys Mecaplan Oy tarjoaa kattavat suunnittelupalvelut useille teollisuudenaloille muun muassa sähkö-, energia-, koneenrakennus-, medical- ja marine-teollisuudelle. 20-vuotissyntymäpäiviään viettävän yrityksen koti on Nivalassa. Toimipisteitä on neljällä muulla paikkakunnalla. Mecaplan työllistää 35 henkilöä, joista 12 työskentelee Nivalan teollisuuskylässä.
“Pitkäaikaiset, työlleen omistautuneet työntekijät ovat Nivalan tunnusomainen piirre, mitä arvostamme suuresti. Nivalasta löytyy meille tärkeä tutkimus- ja kehitysympäristö, teemme yhteistyötä esimerkiksi Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutin kanssa”, Mecaplan Oy:n toimitusjohtaja Henri Kneckt kertoo.
Nivalan Teollisuuskylä on Knecktin mukaan aktiivinen tilojen ja palveluiden kehittämisessä, luoden yritykselle luontaisen ja vaivattoman ympäristön toiminnalleen. Monipuolinen teollisuus on Teollisuuskylän selkeä valttikortti. “Meillä – kuten varmasti valtaosalla alueen yrityksistä – on alihankkijoita teollisuuskylässä. Tämä helpottaa yhteistyötä eri alojen yritysten välillä. Yhdestä keskittymästä löytyy niin paljon eri alojen osaamista, että yhteistoiminta on hyvin saumatonta”, Kneckt kiittelee.
Ravintola Aitta
Teknologiakeskus Nitekin tiloissa toimiva Ravintola Aitta ravitsee herkullisilla skandinaavisilla lounaillaan päivittäin 50-100 nälkäistä työntekijää niin teollisuuskylän ympäristöstä kuin kaupungistakin saakka. Aitan ravintolapäällikkönä on toiminut elokuun alusta saakka Paula Aho, jonka ensikosketus Aitan keittiöön tapahtui jo nuorena opiskelijana. Tällä hetkellä kolme työntekijää työllistävä ravintola on saanut lounasasiakkailtaan erinomaisen vastaanoton.
“Perinteisen kotiruoan rinnalle tämä meidän skandinaavinen linjamme tuntuu sopivan oikein hyvin, ja onhan teollisuuskylässä paljon potentiaalia myös ravintolan näkökulmasta”, Aho kertoo. Kun hänelle tarjottiin ravintolapäällikön paikkaa Aitassa, lopullinen päätös syntyi asiakasnäkökulman ansiosta – Ahon äiti nimittäin kehui ravintolaa vuolaasti, sillä hän on yksi ravintolan kanta-asiakkaista. Samaa uskollisuutta ravintolassa näkee tuttujen kasvojen myötä päivittäin, mikä luonnollisesti lämmittää ravintolapäällikön sydäntä. Lounaspalveluiden lisäksi Aitta tarjoaa asiakkailleen myös Nitekin tilavaraukset ja kokoustarjoilut sekä Löyly-saunakabinetin ylläpidon.
Ahon mukaan Nivalan Teollisuuskylän toiminta on suorastaan esimerkillistä – pyyntöihin ja kyselyihin vastataan välittömästi ja asiakasyrityksistä huolehditaan todella hyvin. Nivalan sekä teollisuuskylän kasvu ja yritystiheys tuovat Ahon mukaan alueelle kaikin tavoin potentiaalia. “Ainakin meidän osaltamme yritysten tarpeisiin on vastattu todella nopeasti, joten yritysten toiminnan kasvulle ja uusien synnylle on Nivalassa hyvät edellytykset. Itse näen Nivalan Teollisuuskylässä paljon potentiaalia”, Aho kiittelee.
Keskipiste-Leader
Keskipiste-Leader Ry on maaseudun kehittämisyhdistys, jonka tehtävänä on ohjata EU-rahoitusta maaseudun yritysten ja yhteisöjen toiminnan kehittämiseen. Nivalassa 25 vuoden ajan toiminut yhdistys aktivoi, auttaa ja neuvoo yrityksiä ja yhteisöjä neljän työntekijän voimin Teknologiakeskus Nitekissä.
Keskipiste-Leaderin toiminnanjohtaja Ilkka Peltola kertoo yhdistyksen toimivan kahdessa seutukunnassa ja kahdeksassa kunnassa, jotka sijoittuvat melko tasaisesti Nivalan ympärille, minkä vuoksi Nivalan teollisuuskylä toimii erinomaisena asemapaikkana. “Teollisuuskylän toiminta yritysten ja kehittämisorganisaatioiden välillä on yksi tärkeä syy sille, miksi Nivala on meidän toimipaikkamme”, Peltola kertoo. Teollisuuskylä ohjaa usein uusia yritysasiakkaitaan hakemaan rahoitusta toiminnan kehittämiseen Keskipiste-Leaderilta, kun taas yhdistys osaa ohjata toimitiloja etsivät yritykset ja yhteisöt Nivalan Teollisuuskylän juttusille.
Keskipiste-Leader on Nivalan ja muun toimialueensa yrityskentässä merkittävä tekijä, sillä yhdistyksen kautta yrityksille ohjautuu vuosittain keskimäärin 50-60 Leader-tukea, mutta pienemmät rahoitukset nuorisotoiminnalle ja yhteisöille mukaan luettuna rahoituksia järjestyy yli 100 kappaletta joka vuosi.
Grynos Oy
Nivalassa Nitekin tiloissa toimiva Grynos Oy toteuttaa yritysten toiminnanohjausjärjestelmiä eri teollisuudenalojen tarpeisiin, pääpainon ollessa lasiteollisuudelle räätälöity ERP-järjestelmä. Grynosin käsialaa on myös oppilaitoksille suunnattu järjestelmä Grynos Opinto. Toimitusjohtaja Anssi Ruotsalaisen mukaan asiakkaita on Oulusta Helsinkiin saakka, mutta myös ulkomailla Ruotsissa ja Latviassa.
Yrityksenä Grynos näki päivänvalon vuonna 2008 ja on alusta saakka toiminut Nivalassa Nitekin rakennuksessa. Ruotsalaisen mukaan vielä koskaan ei ole tullut vastaan syitä toimia muualla kuin Nivalassa, vaikka toinen toimisto löytyykin Ylivieskasta ja kolmas on parhaillaan suunnitteilla Ouluun. Yrittäjänä Nivalassa jo vuodesta 1997 toiminut Ruotsalainen kiittelee Nivalan puitteita yritystoiminnalle kaikessa kattavuudessaan, aina tiloista yhteistyömahdollisuuksiin saakka.
“Teollisuuskylä on meille erinomainen paikka toimia, sillä tarvittaessa isommat tilat järjestyvät erittäin nopeasti ja kaikki tarvittava on lähellä”, Anssi Ruotsalainen kertoo. Vuosien varrella he ovat huomanneet, että muilla paikkakunnilla varsinkin pienemmille yrityksille sopivien tilojen löytäminen on vähintäänkin haastavaa, mutta Nivalassa näin ei ole. “Kyllä Nivalan Teollisuuskylässä pyritään tekemään toiminta mahdollisimman helpoksi, oli sitten kyseessä pieni tai suuri yritys”, Ruotsalainen sanoo.
Akkuser Oy
AkkuSer vastaanottaa ja kierrättää kaikki Suomesta kerätyt kannettavat akut ja paristot Nivalan teollisuuskylässä. Lähes 30 henkilöä työllistävä yritys kierrättää myös litiumioniakkuja, joita heille toimitetaan Pohjoismaista ja Keski-Euroopasta saakka. Vuonna 2005 perustettu yritys yhdisti perustajiensa aiemmat taustat akku- ja kaivosteollisuudesta, mistä syntyi idea raaka-aineiden keräämiseen juuri akuista.
Kierrätettävät akut ja paristot lajitellaan yrityksen linjastoilla manuaalisesti, minkä jälkeen ne murskataan ja murskatusta materiaalista erotellaan eri metalleja sisältäviä rikasteita. Metallipitoiset rikasteet toimitetaan eteenpäin eri metallien jalostajille, joten kierrätettävät raaka-aineet päätyvät lopulta takaisin tuotantoon.
Nivalassa yritys on toiminut alusta saakka, eikä toimitusjohtaja Tommi Karjalainen näe syytä miksi toiminta siirrettäisiin muualle.
“Teollisuuskylän kanssa yhteistyö on toiminut hyvin ja muun muassa toimitilojen laajennukset ovat järjestyneet mutkitta. Ja onhan Nivalan sijainti hyvin keskeinen maantieteellisesti, sillä meille toimitetaan tuottajayhteisöiltä kaikki Suomessa kierrätettävät akut ja paristot. Lisäksi metallinjalostaja-asiakkaita löytyy lähialueilta.”
Peltisepänliike M. Paakki
Peltiseppä Mika Paakki perusti yrityksensä vuonna 2013 yhden miehen voimin, mutta tänä päivänä yritys työllistää keskimäärin 10 työntekijää, kesäisin muutamia enemmän. Yritykseltä hoituvat rakennustyöt, LVI-nuohoukset ja likipitäen kaikki, mihin pelti liittyy. Yksinyrittäjänä aloittanut toimitusjohtaja Paakki on varsin tyytyväinen siihen, että pystyy työllistämään paikallisia ammattilaisia kasvavassa yrityksessään.
“16-vuotiaana aloitin peltisepän urani ja kun täkäläinen työnantaja vuonna 2013 eläköityi, kannusti hän yrittäjyyteen. Muutama asiakaskin häneltä periytyi, joten toiminta sai hyvän startin ja tilat puolestaan järjestyivät Nivalan Teollisuuskylän avustamana”, Paakki kertoo yrityksen historiasta. Nykyiset toimitilat ovat niin ikään Nivalan teollisuuskylässä, mutta erikoisen niistä tekee se, että Paakin yritys on ollut niitä myös rakentamassa. Ikkuna- ja piipunpelleistä lähtien pajalla taipuvat monipuoliset profiilit niin yritys- kuin yksityisasiakkaillekin.
Teollisuuskylän toiminta on Paakille tuttua niin vuokralaisena kuin alihankkijanakin, ja kiitosta hän jakaa mielellään: “Aikoinaan avustettiin hyvin alkuun mm. Leader-tukirahoituksen turvin ja toimintaa on tuettu monin tavoin. Täällä asiat tapahtuvat nopeasti ja joustavasti, ja tuntuu, että muilla paikkakunnilla jopa kadehditaan Nivalan Teollisuuskylän erinomaista toimintaa.”
Eka-Sorvaus Oy
Nivalalaisesta autotallista vuonna 1978 alkunsa saanut, nykyään Nivalan teollisuuskylässä toimiva Eka-Sorvaus toimii alihankkijana eri teollisuuden sektoreille, pääasiassa kone- ja laitevalmistajille. Nykyisellä kokoonpanolla yritys on toiminut vuodesta 2017, kun toimitusjohtaja Jari Harjula kumppaneineen osti yrityksen liiketoiminnan.
Lähiseudun kunnossapitotarpeet maataloudessa ja Hituran kaivoksella olivat alkusysäys yrityksen toiminnalle ja kaivosteollisuus on nykyäänkin yksi tärkeimmistä asiakassektoreista. Koneistuksen ja kokoonpanon ohella teollisuuden kunnossapito kuuluu Eka-Sorvauksen palveluihin vielä tänäkin päivänä. Toiminnan painopiste on siirtynyt yksittäisten osien koneistamisesta ja sorvaamisesta isompiin kokonaisuuksiin, mutta asiakkaiden tarpeisiin halutaan vastata aina parhaalla mahdollisella tavalla.
Teollisuuskylästä Harjulalla on vain positiivista sanottavaa: “Hyvin paljon täällä tehdään yhteistyötä yritysten välillä ja autetaan toisia. On hienoa, että Nivalan Teollisuuskylällä on katse tulevaisuudessa ja uusia tontteja kartoitettuna. Meidän kuvamme toiminnasta on erittäin positiivinen ja yhteistyötä oman kasvutavoitteemme saavuttamiseksi tehdään jatkuvasti.”
ProMechanics Oy
ProMechanics Oy:n toiminta alkoi marraskuussa 2018, kun Ville Parovuori osti nivalalaisen konepajan liiketoiminnan. ProMechanics Oy on alihankintakonepaja, joka valmistaa eri puolilla Suomea toimiville asiakkailleen vaativia tarkkuuskoneistettuja komponentteja muun muassa sairaala- ja terveysteknologialaitteisiin sekä teollisuuden instrumentteihin, kuten mittaus-, analysointi- ja hydrauliikkalaitteisiin. Palveluihin kuuluvat lisäksi erilaiset kokoonpanotyöt.
Yritys työllistää tällä hetkellä kymmenen henkeä. Tavoitteena on kasvattaa liiketoimintaa ja työntekijöiden määrää edelleen. ProMechanics investoi henkilöstön osaamiseen, konekantaan sekä toiminnan jatkuvaan kehittämiseen vastatakseen asiakkaidensa muuttuviin tarpeisiin. Kasvun ja kehittämistyön perustana toimii sertifioitu ISO 9001:2015 -standardin mukainen laadunhallintajärjestelmä.
Nivalan Teollisuuskylään yritys muutti keväällä 2019. ”Teollisuuskylä on tarjonnut yrityksellemme monipuoliset toimitilat sekä vastannut tarpeisiimme, toimintamme ja konekantamme kasvaessa. Muiden Teollisuuskylässä olevien yritysten läheinen sijainti on myös tuonut lisäarvoa helpottamalla yhteistyötä yritysten välillä.”
Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutti
Kerttu Saalasti Instituutti on Oulun yliopiston kansainvälinen tutkimusinstituutti, joka tuottaa näyttöön perustuvaa tietoa mikroyrityksistä ja niiden toimintaedellytyksistä. Instituutilla on kolme tutkimusryhmää, jotka keskittyvät mikroyrittäjyyteen, tulevaisuuden tuotantoteknologioihin ja alueelliseen erinomaisuuteen. Instituutissa on töissä nelisenkymmentä henkilöä, joihin kuuluu instituutin johtaja ja professori Matti Muhos sekä neljä dosenttia, 14 väitellyttä ja muita tutkijoita sekä koulutuksen ja kehittämisen asiantuntijoita. Instituutti tuottaa kansainvälisesti vaikuttavaa tietoa ja vastaa mikroyrittäjyyden tutkimuksen ja koulutuksen valtakunnallisesta tehtävästä.
“Meidän historiasta ei voi puhua ilman, että puhuu Kerttu Saalastista”, kertoo Muhos. Tänä vuonna 22 vuotta täyttävä instituutti on nimetty kansanedustaja ja opetusministeri Kerttu Saalastin mukaan, joka toimi myös Nivalan kunnallisvaltuustossa. Saalasti vaikutti keskeisesti Oulun yliopiston perustamiseen ja uskoi sen tieteellisen tutkimuksen olevan merkittävää niin alueellisessa, valtakunnallisessa kuin kansainvälisessäkin mielessä. “Ilman Saalastia yliopiston perustaminen olisi voinut jäädä toteutumatta. Yliopiston perustamista Pohjois-Suomeen myös vastustettiin aikanaan voimakkaasti”, Muhos jatkaa.
Instituutin sijainniksi valittiin Saalastin kotipaikka Nivala, sillä Pohjois-Pohjanmaan eteläosan kunnat olivat aloitteellisia yliopistollisen tutkimus- ja koulutustoiminnan käynnistämisessä. Kunnat näkivät sen alueen kilpailukyvyn ja elinkeinoelämän monipuolistumisen kannalta välttämättömänä investointina tulevaisuuteen. “Teollisuuskylässä on äärimmäisen hyvä kehittämisen meininki. Alueella on lukuisia aktiivisia yrityksiä, tilat ovat loistavat ja yhteistyö toimii”, Muhos kertoo.
Instituutti toimii alueen mikroyritysten kestävän ja uudistuvan liiketoiminnan puolesta sekä tekee tutkimusta kansainvälisellä tasolla kehitysorganisaatioiden ja yliopistojen kanssa. Kanavoitu rahoitus on tuottanut uutta elinvoimaa alueella ja vaikuttanut niin alueellisesti kuin kansainvälisestikin tutkimus- ja koulutustoiminnallaan.
Tietopalvelu Group Oy
Nivalassa vuodesta 2021 toiminut Tietopalvelu Group Oy toimittaa yritysasiakkailleen kaikki toimistoympäristössä tarvittavat laitteet, mutta myös toimistokalusteet. Etätöiden yleistyttyä yritys on varustanut myös kotikonttoreita. Vuonna 1983 perustettu Hämeen Tietopalvelu on vuosien saatossa laajentunut käytännössä koko maan kattavaksi palveluntarjoajaksi ja toimii nyt myös Nivalan teollisuuskylässä.
Nivalassa työskentelevä myyntipäällikkö Petteri Aaltonen kertoo yrityksen toimittavan toimistoympäristön laitteita hyvin monipuolisesti: “Yritysten lisäksi myös kunnalliset ja julkiset toimijat ovat asiakkaitamme ja pystymme palvelemaan heitä hyvin kattavasti aina työmaatoimistoista mobiilivaihteisiin. Muuttuviin tarpeisiin tarjoamme myös joustavia leasing-ratkaisuja”, Petteri kuvailee.
Nivalan keskeinen sijainti on Petterin mukaan merkittävä etu asiakaspalvelussa, sillä logistisesti laitteiden ja niiden huollon toimittaminen ympäryskuntiin on nopeaa ja tehokasta. Nivalassa kaksi henkilöä työllistävä Tietopalvelu Group ylläpitää toimiston lisäksi paikallista varastoa, josta Nivalankin yrittäjät saavat hätätilanteissa nopeasti uudet laitteet esimerkiksi rikkoutuneiden tilalle. Koko maassa Tietopalvelu Group työllistää noin 20 henkilöä ja rekrytoi parhaillaan lisää henkilöstöä.
Teollisuuskylä toimintaympäristönä saa myyntipäälliköltä paljon kiitosta, sillä teollisuuskeskittymästä kohdeasiakkaat löytyvät helposti ja heitä on myös helpompi palvella. Luonnollisesti myös Nivalan teollisuuskylän jatkuva kasvu on Petterin silmissä valtava plussa.
CoPaint Oy
CoPaint Oy on nivalalaisen Joni Niemi-Korven autotallista vuonna 2019 alkunsa saanut teollisuusmaalaamo, joka maalaa tuotteita ensisijaisesti konepajateollisuuden tarpeisiin. Tuotteet esikäsitellään hiekka- tai raepuhaltamalla, suojataan ja lopulta maalataan asiakkaan edellyttämillä maalausjärjestelmillä ja väreillä. Yhden miehen yritys on toiminut Nivalan teollisuuskylässä vuodesta 2020 lähtien, ja toiminimi muuttui osakeyhtiöksi elokuussa 2021.
CoPaintin asiakkaat ovat enimmäkseen teollisuuskylässä mutta myös lähikunnissa. Asiakkaat lähettävät Niemi-Korvelle maalattavaksi tarkoitetut tuotteet, jotka päätyvät Nivalasta ympäri maailmaa.
Käsiteltävän kappaleen koko vaihtelee kämmeneen mahtuvasta tuotteesta useamman sadan kilon painoiseen. “Tavoitteenani on luoda yhteistyötä asiakkaideni kanssa ja tuottaa lisäarvoa tuotteen valmistukseen. Se parantaa kustannustehokkuutta ja pintakäsittelyn laatua”, komponentteja muun muassa kaivosteollisuudelle maalaava Niemi-Korpi toteaa. Nivalan erinomaiset logistiset yhteydet ja yritysten välinen yhteistyöverkosto saavat häneltä kiitosta, sillä lyhyillä välimatkoilla eri toimijoiden välillä säästetään paitsi euroja, myös ympäristöä.
Teollisuuskylä on CoPaintin koti hyvästä syystä, sillä kehittyvän yrityksen toimitusjohtaja näkee alueella hyvät mahdollisuudet kasvulle: “Täältä löytyivät heti sopivat tilat läheltä asiakkaita, ja kun yritystä halutaan tulevaisuudessa kasvattaa, siihen saa tukea ja apua helposti. Kun ei tarvitse itse huolehtia toimitilojen rakentamisesta tai laajentamisesta, yrityksille jää aikaa ja resursseja keskittyä ydintoimintaan”, Niemi-Korpi kiittelee.
JM Tekniikka Oy
Monipuoliset hitsaustyöt sekä metallituotteiden suunnittelu ja valmistus ovat JM Tekniikan ydinosaamista. Juho Mäkisen autotallista ensiaskeleensa ottanut yritys on nyt tärkeä alihankkija yrityksille, kunnille ja yhteisöille. IWS-pätevyytensä myötä Mäkinen toimii myös hitsauskoordinaattorina isoissa ja vaativissa kohteissa ympäri Suomea. Vuodesta 2020 lähtien Nivalan teollisuuskylässä toiminut yritys työllistää perustajansa lisäksi yhden metallialan ammattilaisen.
Useat nivalalaiset yritykset kääntyvät JM Tekniikan puoleen kaivatessaan metallituotteiden suunnittelua tai valmistusta. Yritysten välinen yhteistyö ja kanssakäyminen ovat Mäkisen mukaan Nivalan vahvuus: “Täällä jokainen on asiantuntija omalla alallaan ja yhteistyö mahdollistaa sen, että yritykset voivat keskittyä juurikin omiin vahvuuksiinsa ja teettää tietyt työvaiheet alihankintana muilla toimijoilla sen sijaan että hankkisivat itse laajan kirjon kalustoa ja osaamista.”
JM Tekniikka on kasvanut luonnollista vauhtia kysynnän kautta, sillä osaavan miehen kädentaidoille sekä tietotaidolle on jatkuvasti enemmän tarvetta Nivalassa ja Pohjois-Pohjanmaan alueella. Nivalassa nuoruutensa viettänyt mies kokee luonnolliseksi sen, että oma yritys palvelee paikallisia toimijoita, sillä teollisuuden remontit ja työmaat ovat jo entuudestaan tuttuja.
Teollisuuskylän tarjoamat mahdollisuudet yritysten kasvulle ja kehitykselle saavat Mäkiseltä kiitosta: “Kaikki löytyy läheltä, ja oma yritys teollisuuskylän tiloissa mahdollistaa yhteistyökuviot läheisten yritysten kanssa ja omaan ydinosaamiseen keskittymisen”, hän kertoo.
Nivalan Seudun Golf ry.
Nivalan Seudun Golfia (NSG) talvi pitää vielä otteessaan, mutta kesäisin kauniin vihreä golfkenttä Nivalan teollisuuskylän kupeessa houkuttelee pelaamaan paikallisten lisäksi myös vierailevia golfaajia. Kenttäyhtiö Kalajokilaakson Hopea-Golf Oy:n rakentama kenttä on yhdessä NSG ry:n kanssa tarjonnut virkistysmahdollisuuksia alueen yrityksille ja yksityishenkilöille jo vuodesta 1998, jolloin Nivala sai oman 9-reikäisen golfkenttänsä. Täysimittaiseksi 18-reikäiseksi kentäksi se laajeni vuonna 2003. Yhdistyksen toiminnanjohtaja Mika Takasen mukaan jäseniä on noin 550 ja golfharrastus kasvattaa suosiotaan yhä.
Nivala tunnetaan liikuntamyönteisenä kaupunkina, ja huippuluokan golfkenttä on Takasen mukaan yksi vetovoimatekijä Nivalaan muuttaville: “Teollisuuskylän kasvaessa ja uusien yritysten myötä alueelle muuttavat työntekijät ottavat usein selvää harrastusmahdollisuuksista, sillä ne ovat tärkeitä viihtyvyyden kannalta. Laadukas golfkenttä voi olla joillekin juuri se ratkaiseva tekijä, minkä vuoksi he valitsevat Nivalan asuinpaikakseen. Myös paikalliset ja lähialueen asukkaat ovat innostuneet aloittamaan lajin alkeiskurssien tai jo golfaavien ystäviensä kannustamina”, hän kertoo.
Pelikaudella NSG työllistää useita kentänhoitajia ja kahvilatyöntekijöitä. Kaikille avoin kesäkahvila ja sen aurinkoinen terassi ovat paikallisten suosiossa. Myös Nivalan teollisuuskylästä saatetaan piipahtaa nauttimassa kesäpäivän kahvit golfkentän terassilla kesken työpäivän. Teollisuuskylässä toimivien yritysten kanssa NSG järjestää virkistys- ja tutustumispäiviä golfin parissa. “Ennen olimme teollisuuskylän laitamilla, mutta teollisuuskylän kasvun ansiosta sijaitsemme jo sen syleilyssä, mikä varmasti houkuttaa lähialueen työntekijöitä golfkierrokselle työpäivän päätteeksi”, toiminnanjohtaja Takanen toteaa.
Nivalan Autoasennus Oy
Nivalan Autoasennus Oy on Autoasi-ketjuun kuuluva autokorjaamo, jonka yrittäjänä toimii Tuomas Raudaskoski. Ylivieskasta kotoisin oleva Raudaskoski työskenteli Nivalan Autopaja Oy:ssä viitisen vuotta. Viime marraskuussa hän osti yrityksen liiketoiminnan ja kaluston. Korjaamolla työskentelevät tutut asentajat, ja myös uutta työvoimaa on palkattu.
Nivalan Autoasennus palvelee Nivalan, Ylivieskan, Haapajärven ja muiden lähialueiden asukkaita sekä teollisuuskylän alueen yritysten työntekijöitä. “Tämä on hyvä paikka, sijainti autokorjaamon suhteen on erinomainen, kun ollaan tässä ison tien varressa. Meiltä saa hyvää palvelua läheltä”, Raudaskoski kertoo. Teollisuuskylässä on hänen mukaansa paljon yhteistyömahdollisuuksia – Raudaskoski käyttää muiden yritysten palveluita, samalla tavalla kuin lähialueen yritykset käyttävät korjaamoa.
Teollisuuskylä on ollut Raudaskoskelle tärkeä yhteistyökumppani: “Teollisuuskylä vuokrasi tilat, ja pääsimme aloittamaan toimintamme joustavasti”. Autoala muuttuu jatkuvasti ja ripeään tahtiin, joten Raudaskoskelle ja asentajille on tärkeää jatkokouluttautua muutoksiin ja pysyä ajan hermolla. Ajoneuvot ovat yhä teknisempiä, ja tietokoneilla on entistä suurempi merkitys autokorjaamoiden arjessa. Nyt korjaamolla pidetään katse tulevaisuudessa, ja tavoitteena on kehittää ja nykyaikaistaa toimintaa muun muassa uudistamalla korjaamolaitteistoa.
Peräahon Kone Ky
Peräahon Kone Ky on toiminut Nivalassa jo vuodesta 1963 lähtien ja palvelee Nivalan sekä lähialueiden asiakkaita jo toisessa polvessa veljesten Kimmo ja Petri Peräahon johdolla. Yritys tarjoaa monipuolisia koneurakointi- ja -huoltopalveluita, konevuokrausta sekä autojen rengas- ja vannemyyntiä yritys- ja yksityisasiakkaille. Peräahon Kone Ky myy ja huoltaa työkoneiden lisäksi kookkaita maasto- ja lava-autoja. Kaiken kukkuraksi yritys toteuttaa myös metsien viljelytöitä metsäyhtiöille ja -yhdistyksille sekä Metsähallitukselle.
Nivalan teollisuuskylän alueella toimii useita Peräahon Koneen vakituisia yritysasiakkaita, ja yrittäjä Kimmo Peräahon mukaan yhteistyö on molemminpuolista: ”Nivalassa on apua saatavana naapuriyrityksiltä, mikä mahdollistaa keskittymisen omaan erikoisosaamiseen. Kaikkia yritystoiminnassa tarvittavia koneita ja laitteita ei ole välttämätöntä hankkia itse.” Kumppanuus toimii Kimmo Peräahon mielestä esimerkillisesti paitsi yritysten välillä myös Nivalan Teollisuuskylän kanssa, joka kannustaa yhteistyöhön ja on aina valmiina tukemaan paikallisia yrittäjiä esimerkiksi toimitiloihin liittyvissä tarpeissa. “Meillä on välitön suhde Nivalan Teollisuuskylään. Hommat lähtevät aina rullaamaan nopeasti ja tehokkaasti puolin ja toisin, sillä Nivalan Teollisuuskylä on myös asiakkaamme”, Kimmo Peräaho kiittelee.
Paikallisten yritysasiakkaiden lisäksi Peräahon Kone Ky palvelee kattavasti myös muualta tulevia keikkatyöläisiä, kuten maanrakennusyrityksiä ja metsänhoitoalan toimijoita. “Erityisen paljon kiitosta olemme saaneet siitä, että olemme valmiita korjaamaan koneita ja laitteita paikan päällä myös iltaisin, jotta koneet saadaan käyttöön heti seuraavana aamuna ilman, että työhön tulee katkoksia tai huoltoseisakkeja”, Peräaho kertoo saamastaan asiakaspalautteesta.
Weldline Oy
Teollisuusputkistoja valmistava, asentava ja huoltava Weldline Oy on toiminut Nivalassa vuodesta 2016 lähtien. Ympäri Suomea toimivan yrityksen toiminnan kannalta Nivalan teollisuuskylä on sijainniltaan ihanteellinen, kertoo Weldline Oy:n toimitusjohtaja Jouni Leppimaa: “Nivalasta on hyvät yhteydet ja kohtuulliset välimatkat mihin tahansa kotimaan kolkkaan.” 24 henkilöä työllistävässä yrityksessä työskentelee hitsaajia ja teollisuusputkiasentajia.
Teollisuusasiakkaiden, kuten paperi- ja sellutehtaiden, lämpölaitosten ja ydinvoimaloiden putkistoilta vaaditaan paljon, joten Weldline Oy:n erityisosaamiselle on runsaasti kysyntää. “Tehtaiden seisakkien ja alasajojen aikana putkistot täytyy vaihtaa ripeästi, jotta tehtaan toiminta voi jatkua jälleen normaalisti, eikä asiakkaalle tule turhia kustannuksia”, Leppimaa kertoo. Myös normaalit putkistojen kunnossapitotoimet tehtaiden ja laitosten ollessa käynnissä kuuluvat Weldlinen palveluvalikoimaan.
Nivalan Teollisuuskylässä Leppimaa näkee paljon positiivista: “Olemme hyvin tyytyväisiä Teollisuuskylän palveluihin, sillä kasvavan yrityksen tarpeisiin on vastattu nopeasti esimerkiksi tilojen osalta. Kaikkiin ongelmiin on aina löytynyt ratkaisu.” Weldline Oy tekee yhteistyötä muiden teollisuuskylässä toimivien yritysten kanssa muun muassa koneistus- tai teollisuusmaalaustarpeissa. “Mikäli mahdollista, käytämme aina paikallisia alihankkijoita”, toimitusjohtaja Leppimaa kertoo.
Nopeasti kasvanut yritys ei aio jarruttaa kasvuaan tulevaisuudessakaan, vaikka osaavan työvoiman löytäminen onkin alalla haastavaa. “Putkistohitsaus on oma lajinsa, joka vaatii erikoistumisen. Osaaville tekijöille on kyllä töitä tarjolla”, Leppimaa lupaa. Lähitulevaisuudessa Weldline Oy:llä on kasvutavoitteita nykyisiä palveluita kehittämällä ja asiakasmäärää kasvattamalla, mutta myös uusia tuulia on tiedossa.
Hemparts Oy
Hemparts Oy on metallialan yritys, jonka päätuotteita ovat erilaiset tulisijaluukut. Niiden lisäksi Hemparts tarjoaa metallialan palveluja tilaustyönä yksityisten asiakkaiden ja yritysten tarpeisiin 3D-suunnittelusta valmistukseen ja erilaisiin pintakäsittelyihin. Yrittäjä Henri Pääkön vuonna 2014 perustama yritys työllistää Pääkön lisäksi kolme alan ammattilaista, jotka hallitsevat kaikki metallituotteiden vaativat valmistusvaiheet.
Nivalan teollisuuskylässä toimiva Hemparts Oy tekee läheistä yhteistyötä alueen muiden yritysten kanssa. Henri Pääkkö kertoo tilaavansa säännöllisesti alihankintaa muilta toimijoilta, ja yhteistyö on sujuvaa. Hemparts valmistaa mittatilaustuotteita useille alueen yrityksille. Suurin osa Hemparts Oy:n toiminnasta kohdistuu tulisijaluukkuihin.
“Useimmiten valmistetun tuotteen loppusijoituspaikka on kuluttajan olohuone, joten työn jäljen on oltava äärimmäisen laadukasta ja huolella viimeisteltyä”, Pääkkö kertoo.
Nivalasta kotoisin oleva yrittäjä pitää Nivalaa erinomaisena kotipaikkana myös yritykselleen, sillä logistinen sijainti on ihanteellinen maan keskellä. Nivalan Teollisuuskylä saa häneltä positiivista palautetta: “Teollisuuskylässä yrityksen on helppo keskittyä yrityksen ydintoimintaan. Täällä asiat järjestyvät nopeasti. Teollisuuskylässä yrittäjän on hyvä tehdä työtä.”
Kasvussa olevan yrityksen tulevaisuudennäkymät ovat Pääkön mukaan varsin positiiviset ja osaaville metallialan ammattilaisille on kysyntää. “Useita projekteja on työn alla ja suunnitteilla. Jos metallialan mittatilaustöille tai metallialan palveluille on tarvetta, meiltä saa alan monipuoliset palvelut.”
Maa- ja metsätalousministeriö
Teknologiakeskus Nitekissä Maa- ja metsätalousministeriön toimipisteessä työskentelee projektipäällikkö Hannu Tölli. Etäpiste tuli Nivalaan, kun Tölli haki ministeriössä avoinna ollutta työpaikkaa ja tuli valituksi tehtävään. Tölli on ollut ”Isolohko on voimaa” – peltojen kiinteistörakenteen kehittämisohjelman vetäjä vuodesta 2020.
”Tavoitteena on valmistella ja toimeenpanna kiinteistörakenteeseen liittyviä toimia maataloustuotannon kilpailukyvyn parantamiseksi”, Tölli kertoo.
Kestävä ruokajärjestelmä vaatii kilpailu- ja uudistumiskykyistä maataloustuotantoa. Peltojen on oltava tuottokyvyltään ja viljelykelpoisuudeltaan nykyaikaiseen tehokkaaseen ja samalla kestävään tuotantoon soveltuvia.
”Suomessa maatilojen tilusrakenne on kilpailijamaihimme verrattuna huono. Keskimääräinen lohkokoko on noin kolme hehtaaria. Ruotisissa se on 10 hehtaaria ja Virossa kuusi. Hyvä peltojen tilusrakenne mahdollistaa nykyaikaisen konekannan hyödyntämisen, säästää energiaa, tuotantopanoksia ja työtä sekä parantaa maatalouden kilpailukykyä”.
Tölli etsii työssään esteitä, jotka ovat jumittaneet Suomen tilusrakenteen eli peltolohkojen keskikoon vuosikymmeniksi lähes paikalleen. ”Lohkojen keskikoko ei ole kasvanut Suomessa juuri nimeksikään viimeisen 25 vuoden aikana. Samaan aikaan maatilojen keskikoko on tuplaantunut ja samoin uusien myytävien traktoreiden tehot ovat kaksinkertaistuneet. Mahdollisia toimia ovat maatalouspolitiikkaan liittyvät tukiratkaisut, tilusjärjestelyt, verotus, neuvonta ja tiedotus.”
Nivalassa peltolohkojen keskikoko on Töllin mukaan parempi kuin Suomessa keskimäärin. ”Tilusjärjestelyjä on tehty 25 vuoden aikana seitsemän eri kylillä. Täällä on ennakkoluulottomia, kehittyvien tilojen isäntiä ja emäntiä, jotka haluavat tuottaa suomalaista ruokaa haasteista huolimatta myös tulevaisuudessa.”
”Teknologiakeskus Nitek työpisteenä on hyvä paikka. Täällä tapaa positiivisesti eteenpäin katsovia yrittäjiä sekä maataloutta ja maaseutua palvelevia toimijoita, jotka tuovat virtaa myös omaan työhöni.”
KK-Machine Oy
KK-Machine Oy myy, asentaa, huoltaa ja varustelee erilaisia työkoneita.
”Tarjolla on hyvä valikoima uusia sekä huollettuja ja testattuja vaihtokoneita kilpailukykyiseen hintaan. Koneet varustellaan asiakkaan toiveiden mukaan”, toimitusjohtaja Arttu Kiviniemi sanoo.
Yritys tuo maahan Euroopan johtavien konevalmistajien työkoneita. Näitä ovat muun muassa klapi- ja niittokoneet, harjat ja piennarmurskaimet, vanne- ja keulapainot, lautasmuokkaimet, jyrsimet, karhottimet ja etukuormaajat. Pikon klapikoneet edustavat kotimaista tuotantoa.
”Uusia koneita menee käytettyjä enemmän, mutta myös käytettyjen koneiden kauppa on vilkasta. Ne, mitkä ovat myynnissä, menevät heti kaupaksi.”
Vaihtokoneiden valikoima on runsas. Tarjolla on kelajyrsimiä, lautasmuokkaimia, keulapainoja vetoraksilla tai ilman, rotaattoreja, useampia tukkikouria ja etukuormaajia, klapikoneen teriä, giljotiinikoneita ja traktori.
”Tuotteet valikoituvat myyntiin kysynnän mukaan. Asiakkaat ovat kone- ja maatalousyrittäjiä”, Kiviniemi kertoo.
KK-Machine Oy:n markkinat ovat pääasiassa kotimaassa. Eniten asiakkaita on Etelä-Suomessa. Verkkokaupan kautta yritys tunnetaan ympäri maapalloa. Koneiden lisälaitteita tilataan niin Jäämeren rannalle Pohjois-Norjaan kuin Afrikkaankin. Ulkomaankauppa on satunnaista, mutta sen osuus liikevaihdosta kasvaa.
KK-Machine Oy:n Kiviniemi perusti vuonna 2015. Sitä ennen hän työskenteli levyseppä-hitsaajana. Yritys on hyvässä kasvussa.
”Yrittäjyys on minun juttuni. Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, niin jokainen päivä on erilainen, ja mikä parasta, päivän kulun saan suunnitella itse.”
”Yrittäjänä minulla on ollut varmaan ripaus hyvää tuuria. Mutta kehityksessä pitää pysyä mukana. Tekniikka kehittyy vauhdilla. Kone- ja laitetietoa on päivitettävä jatkuvasti.”
Nivalan Teollisuuskylän kautta Kiviniemi sai pari vuotta sitten nopeasti toimitilan Aseman seudulta.
”Sijainti on hyvä. Nivalassa on paljon maatalous- ja koneyrittäjiä. Tykkään toimia ihmisten parissa. Tyytyväinen asiakas on minulle tärkeä.”
Kotipalvelu Jenny
Reilu vuosi sitten Jenny Karvola perusti kotipalveluyrityksen, jonka ideana oli tarjota entisajan kodinhoitajan palveluja lapsiperheille ja ikäihmisille: siivousta, ruuanlaittoa, pyykinpesua, kaupassakäyntiä ja pihatöitä.
Tänä päivänä Kotipalvelu Jenny tarjoaa palveluja 10 paikkakunnalla. Asiakkaita ovat yritykset, yksityiset, kuntayhtymät ja palveluntuottajat. Töissä on monen alan osaajia lähihoitajia, kokkeja, puuseppä, talonmies ja sihteeri. Juuri nyt haussa on sairaanhoitaja.
”Tuotamme lisäarvoa ihmisten elämään. Pilkomme puut, putsaamme rännit, teemme lumityöt, leikkaamme nurmikot ja imuroimme autot. Autamme ikäihmisiä tietotekniikan haasteissa, olemme mukana kirjastossa ja teatterissa, juttelemme, laulamme ja katselemme valokuvia. Ihminen tarvitsee toista ihmistä kaikissa elämäntilanteissa, ja kun apua tarvitaan, meiltä löytyy palvelut,” Karvola sanoo.
Työtä Karvolan mukaan riittää, ja sitä on paljon.
”Puhelin soi usein, ja pyykkikone pyörii koko ajan. Työssäkäyvillä on kiire ja väki ikääntyy. Siivouspalveluja kysytään eniten kodin ikkunoiden pesusta yrityksen toimitilan suursiivoukseen.”
Palveluvalikoiman laajentaminen on ollut Karvolan tavoite alusta lähtien.
”Tarjoamme kaikkia palveluja, mitä ihminen tarvitsee elämänsä aikana vauvasta vaariin.”
Kylvetys-, tukipalvelu- ja viriketoiminta kuuluvat niin ikään kuvioihin. Sosiaalihuollon alaista palvelua yritys tuottaa palvelusetelillä. Pyhäjärvellä yritys huolehtii senioritalon sosiaalisen isännöitsijän tehtävistä ja järjestää asukkaille monenlaista tukea ja tapahtumaa.
Koko kansan viriketuokiot ovat uusinta uutta. Lokakuussa Ilon päivänä on tiedossa stand up -komiikkaa, marraskuussa Entisajan iltamat ja joulukuussa Jennyn kauneimmat joululaulut tiernapoikineen.
”Tulevaisuuden suunnitelmia on paljon. Meillä on ihania asiakkaita ja idearikkaita työntekijöitä.”
Toimitilat yritys löysi Nivalan teollisuuskylästä, josta on Karvolan mukaan lyhyt matka joka paikkaan.
”Työ-, koulutus- ja parkkitilaa on sopivasti meidän tarpeisiin. Asiakasyritykset ovat lähellä. Tästä on hyvä lähteä lumikolat ja tikapuut matkassa liikkeelle.”