
Havainnekuva Tiiliruukin rakennuksista. Tiiliruukki 2:n rakentaminen käynnistyy, jos ennakkovarauksia tulee riittävästi.
Nivalan Teollisuuskylä Oy suunnittelee toisen teollisuushallin rakentamista Tiilimaalle. Parhaillaan radan varteen Tiilitielle nousee moderni tuotantotila, joka on saanut nimen Tiiliruukki 1.
Kesäksi valmistuvaan rakennukseen tulee kuusi erikokoista tilaa lähinnä pienille ja aloitteleville yrityksille. Vuokrattavien tilojen koko vaihtelee 140 neliöstä 190 neliöön.
– Tiiliruukki 1:n markkinointi onnistui hyvin ja tilat varattiin yllättävän nopeasti, sanoo Nivalan Teollisuuskylä Oy:n toimitusjohtaja Harri Poranen.
Viime vuonna Nivalassa perustettiin enemmän yrityksiä kuin aikoihin. Porasen mukaan nyt tarvitaan monenlaisia tiloja.
Tilaa tarvitsevat niin uudet kuin nykyiset yritykset.
Tiedossa on, että Nivalan kaupunki suunnittelee meijerin rannan kehittämistä. Alueelle on kaavoitettu viisi nelikerroksista kerrostaloa. Suunnitelmien etenemiseksi alueella olevat kaksi meijerin vanhaa rakennusta on tarkoitus purkaa.
Kaupunginjohtaja Päivi Karikummun mukaan vuoden 2023 talousarvioon varataan määräraha rakennusten purkamiseen. Meijerin tiloissa on tällä hetkellä noin 10 vuokralaista.
– Rakennusten purkaminen ajoittuu alkuvuoteen 2023. Kaupunki osoittaa vuokralaisille tilat Teollisuuskylän kautta. Nyt kannattaa siis ottaa rohkeasti yhteyttä Teollisuuskylään tai kaupunkiin, niin voimme yhdessä etsiä sopivat toimitilat esimerkiksi toteutettavan Tiiliruukki 2:n kautta. Toimitilojen järjestelyille on vielä hyvin aikaa, Karikumpu sanoo.
Meijerin alueen tontin kaupunki osti viime syksynä. Nyt haetaan yhteistyökumppaneita alueen kehittämiseksi.
Tiiliruukki 2:n suunnitelmat etenevät ennakkovarausten myötä. Kaavasuunnittelu on meneillään. Rakennuksen tilaratkaisut tulevat olemaan Tiiliruukki 1:n kaltaista.
– Tiiliruukki 2 on Tiiliruukki 1:n peilikuva. Rakentaminen käynnistyy heti, jos varauksia tulee riittävästi, Poranen toteaa.
Tiilimaalla pidetään tulevana kesänä maaseutunäyttely, ja alue rauhoitetaan näyttelyn ajaksi rakentamiselta.
– Alue on tällä hetkellä viljeltynä, joten odotamme, että sato saadaan korjattua asianmukaisesti. Mikäli pääsemme etenemään suunnitelmien mukaan, valmista tulisi olla ensi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä, Poranen sanoo.
Lisätietoja
Kaupunginjohtaja Päivi Karikumpu Nivalan kaupunki puh. 040 344 7200
Toimitusjohtaja Harri Poranen Nivalan Teollisuuskylä Oy puh. 044 445 7209
Teksti Elisa Kujala
Havainnekuva Arkkitehtitoimisto Jorma Paloranta Oy