Euroopan parlamentin istuntosaliin tutustumassa Päivi Karikumpu, Markus Ahokangas, Jani Ahlholm, Timo Perkkiö, Sami Kaarto, Jarmo Pihlajaniemi, Jarmo Vuolteenaho, Leena Vähäsöyrinki, Kaisa Liinamaa, Toni Krankkala, Jari Tirkkonen ja Maarit Leppimaa.
Kehittäminen edellyttää jatkossa enemmän kansainvälistä yhteistyötä
Nivalan Teollisuuskylän hallitus vieraili viime viikolla Brysselissä. Teollisuuskylän järjestämällä matkalla oli edustajat myös Nivalan kaupungilta ja Nihakilta.
Tiedonhankintamatkan tarkoituksena oli tutustua ensisijaisesti EU:n uusiin rahoituslähteisiin, mutta myös Euroopan parlamenttiin, eurooppalaiseen vaikuttamistyöhön ja päätöksentekoon.
-Itä- ja Pohjois-Suomen rahoitus on vähenemässä EU:n seuraavalla rahoituskaudella. Nivalan Teollisuuskylä Oy:n kehittämisrahoitus on ollut suurelta osin EU-rahoitusta, joten matkan antia oli muun muassa tulevaisuuden rahoituskanaviin tutustuminen kehitystyön jatkuvuuden turvaamiseksi, kommentoi Nivalan Teollisuuskylä Oy:n toimitusjohtaja Kaisa Liinamaa.
![]() |
Kansainvälisen yhteistyön merkitys korostui Brysselin-matkalla. Tutuksi tuli muun muassa Euroopan komissio. |
Ohjelmassa oli tutustuminen Euroopan parlamentin toimintaan ja asemaan EU:n päätöksenteossa. Vierailijat pääsivät pistäytymään parlamentin täysistuntosalin lehtereillä.
Suomen Yrittäjät ry:n Brysselin-toimistossa tietoa tuli Suomen Yrittäjien EU-edunvalvonnan periaatteista ja ajankohtaisista edunvalvontahankkeista. Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimistossa oli esillä muun muassa tuleva EU:n ohjelmakausi 2021 – 2027.
Euroopan komission yritystoiminnan pääosastolla korostui komission asema EU:n päätöksenteossa sekä resurssien tehokas käyttö ja raaka-aineet.
Nivalan Teollisuuskylän hallituksen puheenjohtaja Jarmo Vuolteenaho vieraili Brysselissä ensimmäistä kertaa.
– Teollisuuskylän kehittämisessä on hyödynnetty EU-hankerahoja. Meidän pitää varmistaa keinot rahojen saamiseksi jatkossakin: on luotava kontaktit niihin edustajiin ja virkamiehiin, jotka valmistelevat kehittämisrahojen jakamisen perusteita. Brysselissä tarvitaan ymmärrystä tälle alueelle tärkeistä hankkeista.
Matkalla Vuolteenaho sanoo kiinnittäneensä huomiota siihen, miten valtavasti Euroopan maat ja eri alueet tekevät edunvalvontatyötä.
-Lobbareita Brysselissä riittää. Suomi ei voi olla tästä sivussa. Tulevaisuudessa meidän pitää olla mukana yhä isommissa ja vaikuttavimmissa kansainvälisissä hankkeissa, kun kehitämme omaa aluettamme.
Teollisuuskylän järjestämä matka oli Vuolteenahon mukaan onnistunut.
– Hallituksena ymmärsimme, ettei pelkkä omissa ympyröissä pysyminen riitä. Meidän pitää edelleen rohkeasti hakea uutta ja vahvistaa kansainvälisen yhteistyön osaamista. Rahoitusta löytyy sille, joka haluaa kehittyä.
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Kaisa Liinamaa Nivalan Teollisuuskylä Oy puh. 040 555 9759
Hallituksen puheenjohtaja Jarmo Vuolteenaho Nivalan Teollisuuskylä Oy puh. 044 323 9558