Muistatko Ferro-Työ Oy:n Ferro-sukset?

Ferro-Työ Oy valmisti toimintansa alkutaipaleella Ferro-suksia, joihin voi tutustua Museokonepaja Toimivassa Veelanninpuhdossa.

 

Nivalassa on paljon kiinnostavia yritystarinoita, joista yksi liittyy viime vuosisadan loppupuolella Vesitiellä toimineeseen Ferro-Työ Oy:öön ja sen kehittämään Ferro-sukseen.

Yritys etsi aktiivisesti omaa tuotantoa ja valmisti erilaisia prototyyppejä tuotannon takaamiseksi. Yksi toiminnan alkuvaiheen projekti oli saarnista valmistettu 107 senttinen Ferro-suksi.

Rullasuksista yritys haki menestyvää myyntituotetta. Ferro-suksella olikin oma aikansa. Tarina kertoo, että parhaina vuosina rullasuksia meni myyntiin niin paljon, ettei yritys ennättänyt tehdä muuta.

Yrityksen pyynnöstä hiihtäjälegenda Juha Mieto kävi testaamassa sukset Nivalassa 1970-luvun alussa. Varalaskupaikalla järjestettiin yleisölle näyttävä rullasuksinäytös. Parannusehdotukset kohdistuivat muun muassa rullasuksien laakereihin.

Ferro-Työ teki suksia muutaman vuoden. Rullasukset jäivät toiseksi, kun yritys löysi tuotantoon kunnon artikkelit, joiden myötä liiketoiminta lähti kasvuun.

Ferro-Työ keskittyi koneistuspalveluihin ja teki metallin alihankintaa. Asiakkaina olivat valtakunnan suuret metallialan yritykset ja muutamat teollisuuskylän toimijat. Yritys oli voimissaan 30 vuotta. Toiminta lopetettiin vuonna 2000.

Ferro-Työn ajoilta on säilynyt muutama rullasuksipari jälkipolville muistoksi.

– Nämä löytyivät toimitalon vintiltä. Putsasin esittelykuntoon ja laitoin lasivitriiniin. Siinä ne ovat olleet firman seinällä 20 vuotta, sanoo teollisuushallin nykyinen omistaja, maanrakennusurakoitsija Jukka Aksila.

Hän lahjoitti rullasukset Tauno Hirven Museokonepaja Toimivaan, jossa ne ovat nyt suuren yleisön katsottavana.

Rullasukset ovat vain yksi juonne yhden nivalalaisyrityksen historiassa. Nivalan Teollisuuskylän lähes 50-vuotiseen taipaleeseen yrityksiä vasta mahtuukin. Tällä hetkellä teollisuuskylässä on lähes sata yritystä, ja jokaisella on oma tarinansa.

Kuvavirtaa Teollisuuskylän vaiheista ja välähdyksiä yritysten historiasta voi nähdä Nivalan kirjaston heinäkuun diginäyttelyssä.

 

Ferro-Työ toimi Vesitiellä. Valokuva yrityksen toimitalosta 1980-luvulta. Valokuva on Museokonepaja Toimivan kokoelmissa.

 

Kirjaston heinäkuun diginäyttelyssä on kuvavirtaa Teollisuuskylän vaiheista ja yritysten historiasta.

 

Teksti Elisa Kujala
Kuvat Elisa Kujala, Museokonepaja Toimiva ja Nivala Seura.