Mirkku – pirteä organisaattori jäi eläkkeelle

Projektisihteeri Mirja Jaakolan työpanosta on tarvittu niin NIHAKissa kuin Nivalan Teollisuuskylä Oy:ssäkin. Toimitusjohtajat Harri Poranen ja Toni Krankkala totesivat, että taloon on ollut helppo tulla, kun Mirjalla on ollut tietotaito ja systeemit selvillä.

 

Näyttävästi limusiinin kyydissä saapui projektisihteeri Mirja Jaakola viimeisenä työpäivänään Teknologiakeskus Nitekiin ohjelmalliseen läksiäisjuhlaan. Vastassa olivat entiset ja nykyiset työkaverit, kaupungin edustajat ja lauluryhmä Turmion tyttäret.

 

Läksiäisjuhla alkoi rempseästi Turmion tyttäret -lauluviisikon esityksellä.

Mirkku on tehnyt pitkän työuran Nivalan kaupungin kehittämisen keskeisellä paikalla. Kunnan rakennusvalvonnan toimistovirkailijan tehtävässä paikkakunnan yritykset ja yrittäjät ovat tulleet hänelle tutuksi vuodesta 1980 lähtien.

Rakennuslupahakemuksia hän sanoo laittaneensa jo 40 vuotta sitten sukkelasti eteenpäin ja vauhti on siitä vain kiihtynyt.

– Jos yrittäjällä on suunnitelmissa rakentaa toimitila tai teollisuushalli, niin asia pitää laittaa vireille heti. Ei tätä teollisuuskylää olisi rakennettu, jos asioita olisi jääty ihmettelemään. Yrityselämä on hektistä ja menee turbovauhdilla eteenpäin. Siinä vauhdissa on pysyttävä mukana.

Työelämän isoin muutos on hänen mukaansa tullut tietotekniikan ja sähköpostin myötä.

– Sähköpostilla lausuntopyynnöt lähtevät miltei saman tien eteenpäin, ja vastausta voi odottaa parin päivän päästä. Kirjeaika oli toista: lausuntoja sai odottaa pari-kolme viikkoa.

Kaupungintalolta teknisen hallintosihteerin tehtävät vaihtuivat vuonna 2008 Teknologiakeskus Nitekiin ja Nivalan Teollisuuskylä Oy:n ja NIHAKin johdon sihteerin/tiedottajan tehtäviin ja sittemmin projektisihteeriksi.

Vaihtelua työhön ovat tuoneet vuoden virkavapaa, jolloin hän suoritti yrittäjätutkinnon sekä asuntosihteerin ja Nivala-Seuran toiminnanjohtajan viransijaisuudet.

Kerttu Saalasti Instituutin FMT-ryhmän puolesta Markku Keskitalo lahjoitti läksiäislahjaksi muun muassa 3D-metallitulostetun korkokenkä-piparimuotin.

Kokemusta on myös kaupungin työsuojeluvaltuutetun tehtävästä ja kaupunginvaltuustosta, jossa hän toimi yhden kauden.

– Olen aina tarttunut minulle tarjottuihin haasteisiin. Minulla ollut mahtava työpaikka, asiantuntevat ja mukavat työkaverit.  Olen saanut seurata näköalapaikalla, mihin teollisuuskylä, NIHAK, hankemaailma ja Nivalan yritykset ovat menossa.  Työssä on ollut tekemisen meininki.

Mirja on järjestänyt monet kokoukset, organisoinut isot ja pienet tilaisuudet, tapahtumat ja juhlat, etsinyt esiintyjät, huolehtinut tilat, tarjottavat ja tietoliikenneyhteydet.

– Nyt rupean viettämään leppoisia aikoja enemmän lastenlasten kanssa. Aikataulutettua kalenteria ei ole. Lauluharrastus jatkuu Jokilaaksojen oratoriokuorossa.

Nihakista jo eläkkeellä olevat Ossi Turunen ja Matti Puranen toivottivat Mirjan tervetulleeksi eläkeläisten joukkoon. Sieltä löytyy kuulemma uusia ystäviä kuten Voltaren Forte.

– Minulla on ollut mahtava työpaikka ja asiantuntevat työkaverit, Mirja Jaakola sanoo.  

Teksti ja kuvat Elisa Kujala