DI Kari Kutunivan mukaan kehitysjohtajan tehtävässä on etua siitä, että tuntee alueen ja alueen yritykset.
Nivalan Teollisuuskylä Oy:n kehitysjohtajana aloitti vuodenvaihteessa DI Kari Kutuniva. Teknologiakeskus Nitekin toisessa kerroksessa sijaitsevaan työhuoneeseen ja uuteen tehtävään siirtyminen kävi varsin sukkelasti. Nimittäin aikaisemmin Kutuniva on toiminut samassa talossa ja saman käytävän varrella Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutin projektipäällikkönä.
– Tulin vuonna 2011 Kerttu Saalasti Instituuttiin FMT-tutkimusryhmän projektitutkijaksi. Neljä vuotta myöhemmin siirryin KuTuA-hankkeen projektipäälliköksi, ja viimeisen vuoden vedin Hybridi-hanketta. KuTuA-hankkeessa kehitimme kustannustehokasta tuotantoautomaatiota alueen yritysten kanssa. Sittemmin mukaan tuli 3D-metallitulostus ja Hybridi-hanke keskittyikin metallitulostusprosessiin ja sen jälkikäsittelyihin.
Hankeyhteistyön kautta Kutuniva tuntee hyvin Nitekissä toimivat organisaatiot ja henkilökunnan. Useiden teollisuuskylässä toimivien yritysten kanssa hän on tehnyt myös paljon yhteistyötä.
Kehitysjohtajan tehtävä on Kutunivan mukaan looginen seuraava askel, johon kannatti tarttua.
– Olen ollut mukana erilaisissa aluekehitysrahaston hankkeissa ja huomannut, että konkreettinen toiminnan ja ympäristön kehitys on mielekästä. Konkretia on kivaa, ja siihen pääsen nyt käsiksi käytännössä.
Kutuniva on kotoisin Rovaniemeltä. Diplomi-insinööriksi hän valmistui vuonna 2011 Oulun yliopiston konetekniikan osastolta pääaineenaan tuotantotekniikka.
– Diplomityön ohjaaja vinkkasi Kerttu Saalasti Instituutissa avoinna olevasta projektitutkijan työpaikasta ja muutin pian yliopistosta valmistuttuani suoraan Nivalaan.
– Täällä olen viihtynyt jo yli seitsemän vuotta. Nivala on ollut sopivan kokoinen paikkakunta, jossa on lapsille hyvät koulut ja monipuoliset harrastusmahdollisuudet.
Kutuniva harrastaa muun muassa musiikkia, kitaransoittoa, liikuntaa ja lukemista.